Alla olevasta linkistä näet seuran 60-vuotistaipaleen, alempi historiikki ensimmäisiltä 50:ltä vuodelta.

Historiikki 2011

Historia (ajanjaksolta 1951-2001)

 

Ennen varsinaisen historiikin alkua kerrottakoon viereisestä kuvasta pienimuotoinen tarina. Vasemmalla Kuvassa Kalle Hokkanen, joka oli vaatturi. Keskellä Salomon Manninen - Karhula laivan kapteeni. Oikealla Nestori Hietanen tilallinen Otavan Vihakkalasta. Kuva on 1905-1910 välisenä aikana otettu. Kuvassa olevaa ilvestä lähdettiin jahtaamaan Otavasta. Jälkiä seuraten päädyttiin aina Kangasniemelle asti, jossa ilves lopulta kohtasi nämä kolme sitkeää metsästäjää. Tähän voisi todeta, että siinä oli todellista metsästyshenkeä. Tänä päivänä vastaava jahti olisi lähes mahdoton toteuttaa. Liekö löytyisi näin sisukkaita metsämiehiäkään - se jää jokaisen arvioitavaksi.

OTAVAN ERÄMIESTEN HISTORIIKKI 

Haave omasta metsästys- ja kalastusseurasta alkoi kiehtoa otavalaisia heti sotien jälkeen.  Jo 40-luvun loppupuolella järjestettiin Otavassa siirtolaisten tuoman pilkkiharrastuksen mukaisia kalastuskilpailuja. Näihin tapahtumiin osallistuneet alkoivat pikkuhiljaa kehittää ajatusta oman seuran perustamiseksi.  Hankkeen puuhamieheksi ryhtyi Tauno Leiskamo, joka kutsui asiasta innostuneet koolle 15.4.1951.  Vilkkaan keskustelun jälkeen päätettiin perustaa Otavan Erämiehet niminen metsästys- ja kalastusseura, jonka tavoitteeksi asetettiin hyvien metsästys- ja kalastustapojen edistäminen sekä riista- ja kalakantojen hoitaminen.  Seuran säännöiksi hyväksyttiin Metsästäjäin Keskusliiton mallisäännöt pienin muutoksin ja seura päätettiin ilmoittaa yhdistysrekisteriin välittömästi.

Ensimmäinen yleinen kokous pidettiin jo 3 viikon kuluttua 6.5.1951, jossa valittiin seuraan toimihenkilöt sekä laadittiin toimintasuunnitelma, jonka perusteella käynnistettiin välittömästi metsästysmaiden vuokraus sekä julistettiin ajan hengen mukaisesti ”tuhoeläinten hävittämis-kilpailu”, samoin päätettiin istuttaa ruutanoita lähilampiin kalamiesten syöttitarpeen tyydyttämiseksi.  1. puheenjohtajaksi valittiin Eino Nieminen.

Koko 50-luku oli vilkkaan toiminnan aikaa.  Meille nykyajan ihmisille on todella mielenkiintoista lukea seuran vuosikertomuksia noilta ajoilta, toiminta oli aktiivista, ihmisillä oli aikaa ja puuhamiehet olivat innostuneita asiasta.  Rahavarojen kartuttamiseksi järjestettiin Otavan Kinotalolla useita iltamia, joissa esiintyivät silloiset tähtiesiintyjät, kuten Tapio Rautavaara, Reino Ikävalko ja Veikko Lavi ym.  Kukapa uskoisi, että nykyään kutsuisimme tapahtumiimme Katri-Helenan, Jari Sillanpään tai jonkun muun nykytähden.

Kilpailutapahtumat näyttelivät alusta alkaen merkittää osaa seuran toiminnassa, järjestettiin pilkki- ja siimakalastuskilpailuja keskenään ja eri seuroja vastaan.  Valistus- ja koulutustoiminta oli vahvasti esillä 50-luvulla.  Seuran toimesta opastettiin pyyntivälineiden ja turojen valmistuksessa, rakennettiin ja asetettiin rannoille telkänpönttöjä, oli rautapyyntikursseja lähinnä ketuille ja pidettiin riistapäiviä, joilla luennoi alan asiantuntijoita ja esiteltiin riistanhoitoon liittyviä laitteita.

Toiminnan alkuvuosina perustettiin jo ensimmäiset riistapellot.  Myös kalanpoikasten istutukset käynnistettiin varojen sallimissa puitteissa.  Seuran toimesta monistettiin myös 2 kalavesien hoitoa koskevaa lehtistä, jotka postin mukana jaettiin Otavaan ja sen lähiympäristöön.  Alkavan luonnonsuojelun orastusta lienee ollut sekin, kun seura poisti haukat vahinkoeläinten luettelosta jo vuonna 1954.

Toiminnan alussa oli metsä- ja kalamiehillä omat jaostonsa.  v. 1958 katsottiin kuitenkin parhaaksi perustaa kalamiehiä varten oma erikoisseura, johon metsämiehetkin pääsivät mukaan niin halutessaan ”vanhoina jäseninä”.  Metsämiehet pitivät seuran alkuperäisen nimen ja kalamiehille perustettiin Otavan Kalamiehet - niminen seura, joka välittömästi liittyi Mikkelin Kalamiespiirin kautta Suomen Kalamiesten Keskusliittoon.  Nyttemmin Otavan Kalamiehistä on tullut yksimenestyneimpiä seuroja valtakunnan tason kilpailutoiminnassa ja suuriosa seuran jäsenistä on aktiivisesti mukana myös Erämiehissä.

Otavan Erämiesten ensimmäinen hirvi kaatui v. 1954 Usko Suhosen toimesta Riutan maastoon.  Kaatotunnelma räntäsateisessa metsässä oli ollut korkealle.  Jo edellisenä vuonna seuralla oli kaatolupa, mutta se jäi silloin käyttämättä, kun jahdissa mukana koiransa kanssa ollut ristiinalainen mies ampui hudin ja päivittelyynsä miksei otus kaatunut, tuumasi mukana ollut arvostettu metsästäjäveteraani ”Kettu Neko”, Nestori Hietanen: ”Ei se paukauksesta kuole, pitää sattua kans”.  Totuus, joka pätee vielä tänäkin päivänä.  Tuolloin 50-luvulla hirviä oli tosi vähän ja, jos jonnekin ilmestyi jäljet, niin niitä käytiin oikein joukolla ihmettelemässä.  Seuran hirviporukkaan kuului alussa kymmenkunta miestä, joista vain kahdella oli ase.  Nyttemmin hirvikanta on kasvanut ja hirvenmetsästyksestä on tullut n. 40 jäsenen jokasyksyinen metsästyksen päätapahtuma.  Olemme koko seuran historian ajan hyvin kunniakkaasti noudattaneet annettuja kaatosuosituksia ja osin tästäkin syystä on alueella ollut koko ajan varsin vahva hirvikanta, talvisaikaan lähinnä maanvuokraajien mielestä ymmärrettävästi jopa liian runsas.  Kaatomäärät ovat vaihdelleet mainitun 1 ja v. 1984 34 kaatoluvan välissä, vuonna 1969 hirvi oli rauhoitettu koko maassa, joten mekin tarjosimme silloin peijaisissa porokeittoa.

1960-luvulla toteutui seuran suuri haave omasta metsästysmajasta, jossa voitaisiin järjestää erilaisia tilaisuuksia ja joka toimisi toiminnan keskipisteenä.  1964 ostettiin Moisin sairaalalta asuntoparakki 2.100,- markalla.  Seuraavana vuonna vuokrattiin Niilo Lepistöltä tämä Sorsan tontti, jonne jo talkootöin purettu maja siirrettiin kesällä – 65.  Hanke rahoitettiin jäseniltä perityllä pienellä majamaksulla sekä 3.000,- pankkilainalla, jonka silloinen johtokunta takasi.  Majan pystytys hoitui todellisen talkoohengen nimissä ripeään tahtiin, olihan seurassa monen alan ammattimiehiä ja into hankkeeseen mitä kovin.  Jo samana syksynä vietettiin Sorsassa ensimmäiset peijaiset ja nyt nämä 50-vuotisjuhlapeijaiset ovat tässä paikassa järjestyksessään 37.

 60-luvulla jatkui riistanhoitotyö. Jo em. riistapeltojen lisäksi asetettiin linnuille maastoon ruokinta-automaatteja ja hirville laitettiin ensimmäiset nuolukivet.  Pienpetojen pyynti jatkui voimakkaana.  Tuolloin virisi myös erämiehillä vilkas kilpailutoiminta.  Hirvenhiihtokilpailut tulivat muotiin, seura perusti oman haulikkoradan Uitonsuolle ja hankki sinne oman lingon, myös pienoishirveä ammuttiin majan lähistöllä.  Seurassa on ollut tuolta asti menestyneitä kilpa-ampujia niin haulikossa kuin kiväärilajeissakin ja lähes poikkeuksetta ovat seuraotteluiden kiertopalkinnot päätyneet majamme palkintokaappiin.

70-luvulla kehitys jatkui voimakkaana.  Vuosikymmenen lopulla majan yhteyteen valmistui nylky- ja ruhojen säilytyskatos.  Saimme oman seuramerkin, jäsenemme taiteilija Martti Poikolaisen suunnitelamana.  1971 vietimme seuramme 20-vuotisjuhlaa, jossa silloinen riistapäällikkö Lintunen luovutti Otavan Erämiehille riistanhoitopiirissä 1. kultaisen ansiomerkin esimerkillisestä toiminnasta riistanhoidon ja metsästystapojen kehittämisessä.  1974 seura liittyi Suomen Kennelliittoon ja tämä toi lisäpotkua aluksi ajokoira- ja myöhemmin myös muuhun metsästyskoirien kasvatukseen.  Nykyisin seuramme jäsenillä on erinomaisia metsästyskoiria erityisesti jäniksen, ketun ja hirvenmetsästykseen, myös noutavien koirien kasvatuksella on seurassa omat harrastajajoukkonsa.  Viimeisimpänä osoituksena seuran koirien tasosta on norjanharmaapystykorvauros ”Pekko”, joka haukkui tänä syksynä piirin mestaruuden.  Otavan Erämiehet on ollut vahvasti kenneltoiminnassa mukana, olemme järjestäneet lukuisia kokeita yksin tai yhdessä naapuriseuran kanssa, samoin kun olemme toimineet metsästyskoirien näyttelyisäntänä useaan otteeseen Pekkolan Eränkävijöiden kanssa.

Yhteistoiminta naapuriseurojen kanssa on koko toiminnan ajan ollut rakentavaa ja vilpitöntä.  On kilpailtu eri lajeissa, järjestetty kenneltapahtumia ja yhteisiä muita tilaisuuksia.  Hirviluvat on anottu 7-seuran kanssa yhteisluvassa jo vuosikymmeniä.

1980 luvulla ja sen alkupuoliskolla oli hirvikannat runsaimmillaan ja kaatokiintiöt 20–34 yksilön välillä. 1983 meitä kohtasi historiamme ikävin tapaus, kun jahdin aikana eräänä maanantai-iltapäivänä meidän säilytyskatoksesta varastettiin aikuinen ja puolikas vasanruho.  Tapahtuma sai julkisuutta aina valtakunnan päälehtiä myöten, tekijät vaan jäivät ikuisesti varmistumatta.  Majaa peruskunnostettiin, rakennus vaaittiin ja sauna sekä pukuhuone paneloitiin uudelleen, samoin ennen niin mieluisan avotakan paikalle muurattiin varaavatakka.  Kaasuvalojen tilalle vaihdettiin aggregaattisähkö 1986, joka sittemmin 90-luvun alussa liitettiin valtakunnan sähköverkkoon.

90-luvulla keskityimme totuttujen toimintojen kehittämiseen.  Pienpetojen pyynti oli voimakasta ja jäsenistön metsästysviettiä pyrittiin jopa palkinnoilla ohjaamaan lähinnä supikoiran ja minkin pyyntiin.  Kenneltoiminta ja koirien koulutus eli vahvaa nousukautta, jo perinteisten ajokoirien lisäksi useat jäsenet ryhtyivät kasvattamaan hirvikoiria, samoin jo em. noutavienkoirien kasvatus tuli uutena ja hyvin aktiivisena toimintona mukaan.  Yhä enenevässä määrin on ollut aihetta kiinnittää huomiota vastuulliseen metsästykseen.  Kanalintuja on seuran alueella, mutta niitä tuskin koskaan metsästetään 50- ja 60 lukujen malliin.  Erittäin harvoin olemme määränneet jäsenille erillisiä metsästyskiintiöitä, vaan olemme luottaneet aiheesta jäsenistön harkintakykyyn.  Jäniskannat ovat aina olleet luontaiset vaihtelut huomioiden alueella hyvät.   90-luvulla suurpedot tulivat lähemmäs asutusta ja ovat saaneet paljon julkista huomiota.  Meidän metsästysalueella on muutamia läpikulkuhavaintoja karhusta ja sudesta.  Ilves sen sijaan lienee sijoittunut seudulle vakituiseksi.  1999 seuramme toiseksi kokoontumispaikaksi Hirvensalmen ja Mikkelin kunnan rajalle valmistui kota, joka sai nimikilpailuntuloksena nimekseen ”Livohka”.

Otavan Erämiesten 50-vuotisen historian aikana on metsästyksen ja eränkäynnin arvot ja päämäärät muuttuneet melkoisesti.  Alkuaikoina metsästä saatiin moneen perheeseen merkittävä lisä ruokapöytään, nykyisin tällä ei ole mitään merkitystä.  Kotamme nimi Livohka kuvaa hyvin yhtä tämän päivän merkittävintä antia erämiehille, irrottautumista ja rauhoittumista usein liiankin kiireiseksi ja stressaavaksi muodostuneesta elämänrytmistä.  Elämää rikastuttavia kokemuksia ovat varmasti kaikille metsästystapahtumien nuotiohetket, siellä kuullut jutut sekä maailman parannus ehdotukset.   Samoin Otavan Erämiesten henkeen on kuulunut positiivisesti vinoillen tapahtuva kaverin kannustus ja entistä uskomattomimpiin suorituksiin yllyttäminen, jota ulkopuolisen on varmasti vaikea ymmärtää.

Otavan Erämiesten jäsenmäärä on tällä hetkellä 135 ja seuralla on vuokrattuja metsästysmaita n. 7200 ha.  Seuran puheenjohtajina ovat kautta aikojen toimineet Eino Nieminen, Tenho Kuhmonen, Aimo Mäkelä, Usko Suhonen, Yrjö Pöyry, Tauno Leiskamo, Pentti Loimula, Lauri Hämäläinen ja v. 1985 alkaen Matti Koppanen.

Alkaneelle 2000-luvulle Otavan Erämiesten on turvallista siirtyä.  Seuran perusasiat ovat kunnossa, toimintaan on viime vuosina tullut mukaan uusia, myös nuoria jäseniä.  Riistakannat ovat alueella hyvät ja monipuoliset, seuran toiminta on painottunut tasaisesti riistanhoitoon, pienpetojen ja tuhoeläinten säätelyyn sekä riistan korjuuseen.  Suhteet maanomistajiin ovat kunnossa.  Tästä on hyvä jatkaa.